Taido

Taido on vauhdikas japanilainen kamppailulaji, joka lumoaa kolmiulotteisuudellaan ja näyttävyydellään!

Taido-ottelussa korostuvat potkujen ja lyöntien lisäksi pyörivät ja kierteiset liikkeet, akrobatia sekä vartalon akselin muuttaminen. Taidon juuret ovat karatessa ja perinteisessä okinawa-te’ssä. Japanilainen Seiken Shukumine kehitti ensin gensei-ryu karate-do -tyylin, josta taido erottui omaksi lajikseen vuonna 1965.

Lajille tunnusomaista on, että kilpailuissa ei ole painoluokkia, ottelussa ei käytetä suojia ja osumia ei kohdisteta päähän.Taidoharrastus antaa todellisen mahdollisuuden haastaa itseään. Lisäksi laji tuo mukanaan hikisiä onnistumisen kokemuksia ja uusia ystäviä. Taidon merkitys harrastajalle voi olla melkein mitä tahansa: perheen yhteinen harrastus, lapselle liikuntahetki kavereitten kanssa, nuorelle hyvä harrastus koulun vastapainoksi, aktiivikilpailijalle äärimmäisen kovaa kilpailua maailman huipputasolla tai keski-ikäisen toimistotyöntekijän säännöllinen kunnonkohotustuokio.

Taidossa kilpaillaan yksilötasolla liikesarjassa (hokei) ja ottelussa (jissen). Lisäksi lajissa kilpaillaan joukkuelajeissa (dantai hokei ja dantai jissen). sekä suunnitellussa näytösottelussa (tenkai). Taidon kilpailulajit ja keskeiset säännöt on kerätty myös tähän esitteeseen.

Espoon SM-viikossa ratkotaan joukkueiden suomenmestaruudet ja lisäksi tapahtumassa järjestetään mm. Hokei Trophy ja Jissen Taropy -sarjat, jossa katsojat pääsevät seuraamaan myös henkilökohtaisia lajeja.

Katso alla oleva esittelyvideo ja saat käsityksen mistä on kysymys! Taidoseurat ympäri maan järjestävät kursseja säännöllisesti ympäri Suomen – tule siis kokeilemaan, mitä Taido voisi olla sinulle!

Taido Espoon SM-viikolla

Lauantai-iltapäivällä 16.8. klo 14 alkaen käydään Kameleonten hallissa joukkuelajien mestaruuskamppailut joukkueliikesarjassa, joukkuottelussa ja tenkaissa. Lisäksi Kameleonten -hallin tatamilla pääset seuraamaan monipuolisesti aikuisten henkilökohtaisia liikesarjoja ja otteluita.

KILPAILUIHIN ON VAPAA PÄÄSY! Tervetuloa seuraamaan taidoa!

Vinkki: Taidon lajikokeiluita järjestetään torstaina ja sunnuntaina – tule kokeilemaan, mitä taido voisi olla sinulle!

Otsikkokuva: Aki Peltola

<< Palaa takaisin lajisivulle