Judo

Judo (japaniksi  柔道, Jūdō) tarkoittaa joustavaa tietä

Judo on japanilaisten samuraiden taistelutaidosta, jujutsusta 1880-luvulla kehitetty kamppailu-urheilulaji. Jujutsusta poiketen judotekniikat on kehitetty sellaisiksi, joita on turvallista harjoitella täydellä teholla ilman merkittävää loukkaantumisriskiä. Judon etikettiin kuuluu hyvä käytös, puhtaus, siisteys, kurinalaisuus sekä vastustajan kunnioittaminen. Judosäännöt kieltävät kaikenlaisen vastustajan vahingoittamisen.

Judon periaate on käyttää vastustajan voimaa hyväksi ja voittaa ottelu heittämällä hänet turvallisesti tatamiin eli judomatolle ja käyttää matossa erilaisia hallintaotteita.

Judo-ottelussa tavoitellaan Ippon-suoritusta, joka päättyy vastustajan heittämiseen selälleen, tai hyvään hallintaotteeseen, joita ovat kuristukset ja käsilukot, jolloin vastustaja antautuu, tai pitävä sidonta, josta vastustaja ei pääse pois tietyn ajan kuluessa.

Judo tekee ihmisestä vahvan

Judo on fyysisesti erittäin vaativa olympiaurheilulaji, jota harjoittelemalla yleiskunto ja koko vartalon lihaksisto sekä luusto vahvistuvat merkittävästi, itsetunnosta puhumattakaan. Judo on kaiken lisäksi tehokas itsepuolustustaito ja erinomainen sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Judo kehittää motorisia valmiuksia, opettaa ryhmässä toimimista ja antaa eväitä jopa urheilu-uran kokeilemiseen tutun judoseuran tukemana.

Judon arvot ovat:

1. Rohkeus: Tee se, mikä on oikein.

2. Arvostaminen: Ilman arvostusta ei ole luottamusta.

3. Vaatimattomuus: Älä rehentele itsestäsi.

4. Vilpittömyys: Puhu totuudenmukaisesti.

5. Ystävyys: Tämä on puhtain ja vahvin ihmisen tunteista.

6. Kunnia: Seiso sanojesi takana.

7. Kohteliaisuus: Kunnioita toisia.

8. Itsehillintä: Hallitse vihasi. 

Suomen Judoliitto ja SM-viikon kilpailut

Judoliitto vastaa judon koulutus- ja valmennusjärjestelmien valtakunnallisesta kehittämisestä sekä ylläpitää vyöarvojärjestelmää ja myöntää graduointioikeuksia judo-opettajille. Judoliitolla on noin 120 aktiivista jäsenseuraa eri puolilla maata ja jäseniä seuroissa yhteensä noin 6000 lisenssijäsentä. Judoliitto on perustettu 1963. Judoliitto on Suomen Olympiakomitean jäsen ja noudattaa reilun urheilun vastuullisuusperiaatteita. Judoliiton toiminnassa on mukana satoja vapaaehtoisia kautta maan. Judoliitto on Euroopan Judounionin (EJU) ja Kansainvälisen Judoliiton jäsen (IFJ). Judo onkin maailman laajimmalle levinnyt kamppailulaji, jossa on lisenssikilpailijoita yli 200 eri maasta. Lajin suurimmat judomaat tulevat Japanista, Kaukoidästä, Ranskasta ja Brasiliasta.

Suomen huippujudo on keskitetty Olympiavalmennuskeskus Urheaan, jossa harjoittelee myös Pariisiin olympialaisiin tähtäävä Top Team. Suomen edellinen arvokisamitalisti on noin 30 vuoden takaa ja uudelta, lupaavalta urheilijajoukolta odotetaan menestystä lähivuosien aikana. Osa näistä urheilijoista tulee kilpailemaan myös SM-viikolla, jossa kilpaillaan poikkeuksellisesti avoimessa painoluokassa naisten ja miesten sarjoissa. Avoimessa sarjassa on urheilijoilla mahdollisuus haastaa toisiaan eri painoluokkien välillä, mikä tekee kilpailupäivästä erittäin kiinnostavan. Voittaako tällä kertaa 100-kiloista vastaan kilpaileva 80-kiloinen teknisesti taitava itseään kookkaamman?

Pikaopas judoon

<< Palaa takaisin lajisivulle