On hienoa, että Salo valittiin vuonna 2019 isännöimään seuraavaa kesälajien SM-viikkoa, ja koronatilanteen hiljalleen helpottaessa päästään tositoimiin ensi kesänä.
Tapahtumalle on selvästi tilausta, sillä lajeja on jo tähän mennessä ilmoittautunut mukaan ennätysmäärä. Salo on SM-viikolle erinomainen tapahtumapaikka niin sijainnin kuin puitteidenkin puolesta. Kaupungin tarjoamat puitteet Salon Urheilupuisto etunenässä ovat monilta osin ainutlaatuiset ja uskon, että moni muu on kanssani samaa mieltä.
Varsinaisten kisatapahtumien lisäksi suosittelen tutustumaan Saloon ja sen monipuolisiin vapaa-ajan viettomahdollisuuksiin myös muuten.
Kesäisen Salon keskus on paljon kehuttu tori tapahtumineen ja kahviloineen. Ympäröivän maaseudun vireät kylät, ruukit ja kartanot ovat vierailujen arvoisia. Monimuotoinen luonto, josta Teijon kansallispuisto on loistava esimerkki, on monen salolaisen ja kesävieraan mielestä sitä parhainta Saloa.
Salo ei ole pelkästään kesäkaupunki, vaan konsertit, näyttelyt, teatteri ja urheilutapahtumat houkuttelevat kävijöitä ympäri vuoden. Anna Salon siis yllättää!
Salon kaupungin puolesta haluan toivottaa teidät kaikki – niin urheilijat, tukijoukot kuin kisavieraat lämpimästi tervetulleiksi Saloon!
Tapaamisiin kisatunnelmissa,
Tero Nissinen
kaupunginjohtaja
Salon kaupunki