SM-viikko kokoaa noin 30 lajin edustajat Tampereella heinäkuussa kisaamaan Suomen mestaruuksista. Yle näyttää tapahtuman TV2-kanavalla.
SM-viikko 2017 järjestetään 6.-9. heinäkuuta Tampereella. Tapahtuma kokoaa noin 30 lajin edustajat samaan kaupunkiin saman viikon aikana kisaamaan Suomen mestaruuksista. Kaikkiaan SM-mitaleita jaetaan viikon aikana huimat noin tuhat kappaletta. Yle näyttää tapahtuman TV2-kanavalla torstaista sunnuntaihin 6.-9.7.
SM-viikko järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran helmikuussa 2016. Tuolloin tapahtuma keräsi runsaasti katsojia paikan päälle ja tv:n ääreen nauttimaan muun muassa X-trialin, taekwondon, dartsin ja kahvakuulan SM-kisoista.
Nyt tapahtuma laajenee, ja mukana on jo kolmisenkymmentä lajia kilpailemassa ympäri Tamperetta levittäytyvillä kisapaikoilla. Mukana ovat muun muassa uinti, triathlon, ratamelonta ja rugby. Lisäksi Ratinan stadionilla juostaan viikonloppuna SM-viestit.
– SM-viikko on suuri panostus Yle Urheilulle ja meille yksi kesän kohokohtia. Tämä tapahtuma on Ylelle ainutlaatuinen mahdollisuus seurata ja esittää suomalaisen urheilun laajuutta ja monimuotoisuutta, sanoo SM-viikon tuottaja Johanna Rikman.
Tapahtuma kerää yhteen noin 3000 urheilijaa, ja TV2-kanavalla ja Areenassa nähdään 22 tuntia lähetystä kisoista. Ylen lähetyksiä selostavat Mikko Hannula, Simo Leinonen ja Johannes Oikarinen. Toimittajina kisapaikoilla ovat Petri Sjöblom ja Sami Laine ja kisastudiota Tampereelta vetävät Kristiina Kekäläinen ja Jere Nurminen.
Kisapaikkoina ovat muun muassa Ratinanniemi, Tampereen messu- ja urheilukeskus, Kaukajärvi ja Kaupin urheilupuisto. Mukana SM-viikolla on monta palloilulajia, vesiurheilua, moottoriurheilua, kamppailulajeja ja älylajeja kuten shakki ja bridge.
– On ollut upeaa päästä rakentamaan SM-viikon kesäversiota näin suuren lajimäärän kanssa. Olemme työskennelleet yhdessä Ylen, lajien ja Tampereen kaupungin kanssa viime keväästä lähtien ja tulos on kohta nähtävissä. Tapahtuman koko moninkertaistuu ja jo pelkkien kilpailuaikataulujen suunnittelemisessa on mennyt aikaa paljon. Olen varma, että kesäinen SM-viikko tarjoaa hienoja hetkiä urheilun ystäville uusien lajien parissa, toteaa Olympiakomitean SM-viikon tuottaja Hanna Iiskola-Kesonen.
Lista lajeista:
Bridge
Darts
Drifting
Hengenpelastus (useita eri lajeja)
ITF Taekwon-Do
Jousiammunta
Kasa-ammunta
Kortteliajo
Kriketti
Laskuvarjohyppy
Lippupallo
Maahockey
Ratagolf
Ratamelonta
Rollerderby
Rugby
Shakki
Taekwondo
Taido
Thainyrkkeily
Trial-pyöräily
Triathlon
Uinti
Ultimate
Vesihiihtourheilu (useita eri lajeja)
Vesipallo
Viestijuoksu
Xtrial
Lähde: Yle Urheilu 26.4.2017