Ajankohtaista

Unelmien liikuntapäivä 10.5.

Toukokuu tuo mukanaan tänäkin vuonna Unelmien liikuntapäivän. Unelmien liikuntapäivää vietetään maanantaina 10.5. – nyt jo kuudetta kertaa!

Koko Suomen yhteinen liikkumisen juhlapäivä, Unelmien liikuntapäivä, on kaikenlaisen liikkumisen päivä, johon kuka tahansa voi osallistua. Päivän motto on sama kuin aina ennenkin: kaikki tavat liikkua ovat hyviä.

Unelmien liikuntapäivä toteutetaan viime vuoden tapaan sosiaalisen median kampanjana. Tehdään se tälläkin kertaa yhdessä ja vastuullisesti. Kannustetaan muita, jaetaan hyväksi koettuja tapoja liikkua poikkeusoloissa ja haastetaan yhdessä koko Suomi liikkumaan!

Liikunnan ilo kantaa

Pandemia on yhteinen koettelemus, mutta se tuo mukanaan myös yhteisen vastuun ja mahdollisuuden huolehtia terveydestä ja hyvinvoinnista.

– Kuluneen vuoden aikana liikkua ei ole ehkä voinut haluamallaan tavalla, kun harrastukset ovat olleet tauolla tai tuttu liikuntapaikka suljettuna. Arkiliikuntakin on saattanut vähentyä etäopintojen ja -töiden myötä, Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori toteaa.

– Liikunnan ilo ja merkitys eivät kuitenkaan ole kadonneet mihinkään. Unelmien liikuntapäivä on yksi konkreettinen teko, jolla haluamme koko laajan liikunta- ja urheiluyhteisön voimin vaikuttaa siihen, että jokainen voisi löytää itselleen jonkin sopivan tavan liikkua, Vapaavuori jatkaa.

#unelmienliikuntapäivä 10.5.

Haastamme pitkin talvea ja kevättä jokaisen pitämään huolta itsestään ja kaverista, heräämään ja herättelemään talviunilta. Onko perheessäsi, luokassasi, työyhteisössäsi tai kaveripiirissäsi henkilö, joka kaipaisi sitä, että joku kannustaisi liikkeelle? Pienikin liike on hyvästä ja sitä voi saada vaikka ihan arkiaskareiden lomassa. Tehdään #unelmienliikuntapäivä jälleen yhdessä, jotta jokainen voisi löytää itselleen sopivan ja innostavan tavan liikkua myös poikkeusoloissa!

Lisätietoja: www.unelmienliikuntapaiva.fi

Seuraa Unelmien liikuntapäivää somessa:

Instagram/Unelmien liikuntapäivä

Facebook/Unelmien liikuntapäivä

Twitter/Unelmien liikuntapäivä

Tekstilähde: www.olympiakomitea.fi