Briefly in English
Ajankohtaista

Kiitos Vantaa!

”Vantaa on nyt tehtävänsä tehnyt. Toivottavasti tapahtuma sai meiltä hyvät eväät jatkaa kasvua ja kehittymistä kansalliseksi urheilun ja liikunnan kaiken kansan karnevaaliksi!” – Veli-Matti Kallislahti, Vantaan kaupungin liikuntajohtaja

SM-viikko on kuulunut kaksi vuotta Vantaan kesän tapahtumakalenteriin. Tänä aikana tapahtuma on kehittynyt ja vakiinnuttanut asemansa osana suomalaista urheilutapahtumatarjontaa. SM-viikko järjestetään aina vahvassa yhteistyössä isäntäkaupungin kanssa.

– SM-viikko vaatii kaikilta tekijöiltään, myös isäntäkaupungilta, rohkeutta, luovuutta ja hyvää asennetta. Vantaalta on näinä vuosina löytynyt näistä jokaista, kiittelee SM-viikon tuottaja Hanna Iiskola-Kesonen.

– Erityiskiitos liikuntapalvelujen työntekijöille, jotka ovat auttaneet jokaisessa haasteessa ja mahdollistaneet SM-viikon onnistumisen erinomaisella yhteistyöllä. On ollut todella mukavaa tehdä SM-viikkoa Vantaalla!

Ja Vantaalta onkin löytynyt hyvää asennetta yllin kyllin! Hyvänä esimerkkinä toimii keväällä 2017 Tikkurilan Urheilupuiston yhteyteen rakennettu kriketin kilpatason harrastamisen mahdollistama lyöntialusta.

– Paikan rakentaminen lähti liikkeelle marraskuussa 2016 samalla, kun tieto vahvistui, että SM-viikko järjestetään seuraavina vuosina Vantaalla, muistelee Suomen krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage hankkeen alkua.

Pelipaikka joutui heti koetukselle SM-viikolla 2017 ja paikka on sittemmin jäänyt krikettiharrastajien käyttöön toistaiseksi.

– Mahtavaa, että Vantaalle saatiin uusia suorituspaikkoja SM-viikon avulla, iloitsee Iiskola-Kesonen.

Kahden Vantaan vuoden jälkeen SM-viikko jatkaa eteenpäin. Tapahtuma järjestetään seuraavaksi talvella 2020 Joensuussa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä kahden vuoden yhteistyöhön. Vantaa on ollut SM-viikon lajeille hyvä paikka kasvaa, kehittyä ja löytää uusia harrastajia. SM-viikko on tuonut myös paljon uusia lajeja vantaalaisten tietoisuuteen ja sen myötä uusia mahdollisuuksia hakeutua liikunnan pariin, Vantaan kaupungin liikuntajohtaja Veli-Matti Kallislahti kiittelee ja jatkaa:

– Toivomme tapahtumalle parasta mahdollista jatkoa Joensuussa ja Salossa. Olemme tarvittaessa tukemassa ja auttamassa uusia isäntäkaupunkeja näiden niin tarvitessa.

SM-viikko 2020 järjestetään 30.1.-2.2. Joensuussa
SM-viikko 2021 järjestetään 1.-4.7. Salossa

SM-viikko kiinnosti myös kotikatsomoissa – Ylen lähetykset keräsivät kiitosta

Yle Urheilu on vahvasti mukana SM-viikolla. Tänä vuonna Yle välitti TV2:ssa sekä Yle Areenassa lähes ennätysmäärän tv-lähetyksiä, joista osa televisioitiin suorina.

– SM-viikko oli Ylen tiimille hauska ja haastava projekti. Uudet ja varsin erilaiset lajit sekä monet suorituspaikat tuovat omat haasteensa tapahtuman tv-tuotannolle. Onnistuimme mielestämme hyvin välittämään SM-viikon kisatunnelmat kotikatsomoihin, ja siitä osoituksena ovat myös hyvät katsojaluvut, kertoo Yle Urheilun tuottaja Johanna Rikman.

Suomalaisten urheiluhulluudesta kertoo varmasti se, että TV2:n viikon 27 TOP20-katsojalukulistalla oli peräti seitsemän SM-viikon lähetystä! Suurimmat yleisömäärät kotivastaanottimien ääreen keräsi, ehkä hieman yllättäen, lauantaina kisattu kädenväännön SM-kisa. Ensi kertaa mukana olleen lajin keskikatsojamäärä oli 179 000, enimmillään kisaa katsoi huikeat 294 000 katsojaa!

– Kyllähän tuollainen katsojamäärä oli suuri yllätys! Kädenvääntöä ei kilpailuna itsessään ole aiemmin näytetty telkkarissa, ihan jotain pieniä klippejä vaan ja joskus 2000-luvun alussa jotain MM-kisoista. Kyllähän SM-viikon lähetys ja suurimmat katsojaluvut ovat suomalaiselle kädenväännölle elintärkeä elinvoimapiikki, iloitsi Kädenvääntöliiton toiminnanjohtaja Jussi Koskinen.

– SM-viikko oli kaikkinensa meille ihan fantastinen kokemus. Tulihan siitä vähän paineita, että nyt on onnistuttava täysillä, kun telkkariinkin päästään. Iso kiitos Ylen ammattitaitoiselle tiimille, joka teki ihan ensiluokkaista työtä lajimme eteen. Heidän kanssaan oli ilo toimia!

Jousiammunnan keskikatsojamäärä oli sekin hieno 101 000. Eikä kriketin keskikatsojamääräkään jäänyt paljoa jousiammunnasta, sitäkin seurasi keskimäärin 98 000 katsojaa.

Kaikki SM-viikon kisalähetykset, koosteet ja laji-insertit on katsottavissa Yle Areenassa 30 päivän ajan.

”Penkkiurheilun suurkuluttajana täytyy todeta, että SM-viikko on erinomainen konsepti! Paljon mielenkiintoisia marginaalilajeja niputettuna ja televisioituina viikonlopulle + @KallePalander selostamassa padelia. Yle-veroni voi käyttää tähän jatkossakin #smviikko #penkkiurheilu”
@MirkoHurmerinta Twitterissä

Terapiaa ja kultamitaleita – jousiammunnassa voi tavoitella kumpaakin

Jousiammunta on laji, jossa levottomat sielut eivät todennäköisesti pärjää. Lajissa tarvitaan keskittymiskykyä ja rauhallisuutta. Muuten nuolet lentävät taivaan tuuliin.

Jere Forsberg, 25, on kotkalaislähtöinen, nykyään espoolaista jousiammuntaseura Robin Hoodia edustava taljajousiampuja. Hän on ollut pyörätuolissa kolmivuotiaasta asti halvaannuttuaan alaraajoistaan auto-onnettomuuden seurauksena.

– Harrastin lapsena alun perin yleisurheilua, mutta halusin vaihtaa lajia, koska kunnon kilpailuja ei ollut. Alle 13-vuotiaita kun ei saa laittaa paremmuusjärjestykseen. Jokainen osallistuja sai tuloksista riippumatta osallistumispalkinnon, Forsberg muistelee.

Kilpailuhenkisenä hän päätyi jousiammunnan pariin, kun isä ja äiti olivat huomanneet lehdessä ilmoituksen jousiammunnan alkeiskurssista. Nyt jousiammuntaharrastus on jatkunut jo seitsemäntoista vuotta. Kilpailumenestystäkin on matkan varrella tullut.

Suurimpana tähänastisena saavutuksena voitaneen pitää, kun Forsberg voitti Lontoossa 2012 vammaisurheilijoiden paralympialaisissa taljajousen avoimessa luokassa kultaa. Tästä saavutuksestaan hänelle ojennettiin Vuoden läpimurto -palkinto Urheilugaalassa 2013.

Forsberg on kilpaillut sittemmin myös vammattomien kisoissa, muun muassa kaksi kertaa nuorten MM-kisoissa. Yhtenä tavoitteena hänellä olisikin pärjätä paremmin vammattomien kanssa.

Vuonna 2013 hän osallistui vammattomien yleiseen taljajousen SM-sarjaan, ja ylsi hopealle. Samana vuonna napsahti myös liikuntavammaisten MM-kisoista hopeaa – ja samoin vastaavissa EM-kisoista 2014.

SM-viikolla taljajousen avoimessa Mixed Team -kilpailussa Forsberg ampui parinsa Anne Lanteen kanssa hopealle.

Menestys ei tule ilman harjoittelua ja kovaa työtä. Sen tietää myös Forsberg. Harjoitukset sisältävät ampumista, mutta myös punttisalia ja lihashuoltoa jo vammankin takia.

– Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä vaaditaan. Omalla tavallaan viehättää, että ikinä tässä ei tule valmiiksi. Harjoittelen viisi kertaa viikossa ja parisen tuntia kerrallaan. Minun on helppo keskittyä harjoitteluun, koska sain Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän urheilija-apurahan.

Harrastuksena terapia

Vantaalaiset Tiina ja Hannu Vartema olivat katsomossa seuraamassa jousiammunnan loppukilpailuja. Hannu on harrastanut lajia parisen vuotta ja käy ampumassa parisen kertaa viikossa, muttei kilpaile.

– Otan jousella ampumisen terapiana. Eipä tarvitse miettiä työasioita, vaan vain ainoastaan sitä hetkeä kun ampuu. Kärsivällinen ja rauhallinen tarvitsee olla, muuten hommasta ei tule mitään.

Tiina ei ole harrastaja, eikä ole edes jousiammuntaa paikan päällä nähnyt.

– En kauheasti lajista edes tiedä, mutta lähellä kun asumme, päätimme lähteä tänne stadionille katsomaan. Ihan mielenkiintoiselta kokonaisuudelta vaikuttaa. Muusta kisatarjonnasta olemme seuranneet pyöräilyä ja moottoriurheilua.

Myös vantaalainen Esa Kallioinen lähti katsomaan jousiammuntaa kilpailupaikalle, koska asuu lähellä.

– Viikonlopun ratoksi lähdin katsomoon ja että kerrankin näkisin jotakin urheilua livenä, kun nyt on hyvä mahdollisuus. Muutahan en ole SM-viikolla ollut katsomassa. Telkkarista olen jousiammuntaa joskus katsellut ja SM-viikon lajeista olen nähnyt lacrossea, sitäkin telkkarista. Kiikarit olisi ollut hyvä ottaa mukaan, että olisi nähnyt taulut, mutta hyvähän ampumasuoritusta on katsoa läheltä, Kallioinen ihastelee.

Teksti: Aki Korhonen
Kuvat: Sakari Kuokkanen

SM-viikko tuo lajeille lisää näkyvyyttä – ”Olympialaiset ja SM-viikko lisäävät kiinnostusta lajikokeiluihin”

SM-viikko on esitellyt yleisölle neljän vuoden aikana 48 eri urheilulajia. Lajeille SM-viikko on tuonut lisää tunnettuutta, medianäkyvyyttä ja harrastajia.

Neljäs SM-viikko saatiin juuri päätökseen 23 lajin voimin Vantaalla. Yhteensä neljän vuoden aikana mukana on ollut huikeat 48 eri urheilulajia, joista kuusi on ollut mukana alusta lähtien. Yksi näistä on jousiammunta:

– Kun ensimmäiseen SM-viikkoon liittyvä kysely saapui liittoomme, olimme epäuskoisia siitä, kannattaako moiseen tapahtumaan lähteä mukaan. Lähdimme kuitenkin katsomaan mitä homma pitää sisällään. Ja sillä tiellä ollaan edelleen, kertoo kilpailuvastaava Ensio Lehto Jousiampujain liitosta.

– SM-viikko on vastannut odotuksia mitä parhaiten. Pienet lajit saavat kaivattua näkyvyyttä ja sitä myötä tietoisuus lajeista saavuttaa suurempia ihmismassoja. Tämä näkyy arkipäivässä lisääntyvänä kiinnostuksena lajeja kohtaan. Samalla eri lajit tutustuvat toisiinsa ja jakavat omia kokemuksiaan kaikkia hyödyntäväksi osaamiseksi, Lehto toteaa.

Näkyvyyden myötä tuleva kiinnostuksen kasvu näkyy myös harrastajien keskuudessa:

– Onhan tämä aivan loistavaa! Näkyy saman tien seuran kävijämäärissä. Kun porukka näkee jousiammuntaa telkkarissa niin sen tietää, että seuraavat kokeiluvuorot ovat aivan täynnä. Olympialaisten jälkeen näkyy samanlainen piikki harrastajamäärissä, naurahtaa sunnuntaina tähtäinjousen Mixed Team -mestaruuden saavuttanut Tero Pyylampi.

SM-viikko johtoajatuksena on tuoda suuren yleisön tietoisuuteen hieman tuntemattomampia lajeja. Maailman toiseksi suosituin palloilulaji kriketti on Suomessa vielä harrastajamäärältään melko pieni ja tuntematon laji.

– SM-viikko tuo kriketin lajikartalle suuren yleisön silmissä ja se on näkynyt kiinnostuksen ja harrastajamäärän kasvuna. Olemme olleet mukana kaikissa neljässä tapahtumassa, ja varmasti haluamme olla myös jatkossakin, kertoo Krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage.

Yksi tämän vuoden uusista lajeista oli taitolento, joka kiinnosti sekä yleisöä että mediaa kovasti jo etukäteen. Malmilla järjestetty SM-kisa ei onneksi paljoa kärsinyt vaihtelevista keliolosuhteista, ja varsinkin aurinkoinen perjantai sai väen hyvin liikkeelle:

– Tapahtuma oli kaikilta osiltaan menestys ja erittäin positiivinen kokemus! Kaikki olivat erittäin mielissään siitä, että kisat järjestettiin Malmilla ja SM-viikon myötä medianäkyvyys oli aivan omassa luokassaan verrattuna koskaan aiemmin järjestettyihin kisoihin. Pelkästään katsojia paikan päällä oli monin kerroin enemmän kuin 15 vuoden aikana yhteensä! kertoo Power Advanced-luokassa kilpaillut Harri Kanto.

Päätöspäivänä jaettiin joukkuelajien mitalit – kartingissa riitti tapahtumia

SM-viikko huipentui viiden lajin jännittäviin finaaliotteluihin.

Päätöspäivän ensimmäiset mitalit olivat jaossa box lacrossessa, jonka finaaliottelu pelattiin Myyrmäen jalkapallostadionille rakennetussa kaukalossa. Mestaruusottelu oli varsinainen Turun derby, kultaisista mitaleista kun kamppailivat LTU (Lacrosse Turku United) ja Turku Titans. Pelin alussa näytti, että kolme erää kestävä mestaruusottelu olisi LTUn näytöstä, mutta Titans kiri värikkään ottelun kolmannen erän loppukirillä tasoihin. Jännittävien loppuhetkien jälkeen LTU vei lopulta voiton maalein 9-7.

– Oli tiukkaa vääntöä. Aloitettiin peli hyvin ja se oli aika hallussa kolmanteen erään saakka. Sitten mentiin jotenkin lukkoon ja kaveri tuli tasoihin. Meinasi mennä jo ohikin, mutta onneksi saatiin käännettyä peli meille. Viimeisillä hetkillä kentällä oli kyllä kuumat tunteet. Kyllähän ne aina on, jos viimeisellä minuutilla peli on tasan. Porukka haluaa suomenmestaruuden voittaa, kertasivat tuoreet suomenmestarit Anssi Kaisalmi ja Roope Jokela pelin kulkua.

Kuusijärvellä kisattiin rantavesipallon ja kanoottipoolon mestaruuksista. Rantavesipallon SM-kullan voitti Turun Uimarit, joka voitti finaalissa Cetus Espoon lukemin 11-8. Kanoottipoolon Suomen mestaruus meni Lohjan Melan Vääntäjien joukkueelle. Joukkue voitti finaalipelin Merimelojien Fatblack -joukkuetta vastaan maalein 6-0. Lohjalaiset olivat turnauksessa varsin suvereeneja, ja veivät voiton myös kaikista muissa pelaamissaan otteluissa.

Tähtäinjousen Mixed team -kisan finaalissa tarkimmin ampuivat Iida Tukiainen ja Tero Pyylampi. Pari teki hienon nousun kolmannelta sijalta voittoon. Taru Kuoppa ja Antti Tekoniemi uusivat viime vuotisen kakkossijansa. Taljajousen kisassa voittoon ampuivat Heli Raunio ja Mikko Juutilainen. Hopealle sijoittuivat Anne Lantee ja Jere Forsberg.

– Viimeksi ammuttiin samaa paria vastaan vuosi sitten neljännesfinaalissa, ja silloin tuli rajusti kuokkaan. Tämä oli hyvä revanssi tässä kohtaa, totesi iloinen mestari Tekoniemi.

Ensi kertaa mukana olleen kartingin finaaleissa nähtiin vauhtia ja tapahtumia. OK-luokkaa hallitsi suvereenisti Rasmus Kortelainen. Toiseksi korkeimmat pisteet ajoi Axel Saarniala ennen hurjan nousun tehnyttä Niko Lehtosta. Nuorempien OKj-luokassa nähtiin huima joukkokolari, josta onneksi selvittiin säikähdyksellä ja kalustovaurioilla. Ruutulipulla Tuukka Taponen oli ykkönen, Samuli Mertsalmi toinen ja Elias Halmiala kolmas.

Neljäs SM-viikko päättyi kriketin T10 SM -finaalipeliin. Sade viivytti hieman ottelun alkua ja hetken jo näytti epävarmalta, voidaanko loppuottelua pelata lainkaan. Lopulta sateen tauottua SKK Rapids ja Helsinki Cricket Club pääsivät aloittamaan ottelun, joka päättyi Rapidsien voittoon lukemin 63-33.

– Kapteenina en voisi olla tyytyväisempi suoritukseemme. Voitimme mestaruuden, vaikka olosuhteet olivat sateen vuoksi erittäin hankalat ja pelin alkaminen viivästyi. Olimme kuitenkin henkisesti valmistautuneet voittamaan, voittajajoukkueen kapteeni Ashraful Islam kommentoi.

Tuomariton ja kehokontaktiton ultimate sopii useimmille – pohkeille ei potkita ja ikä ei ole este

Ultimate eli liitokiekkoilu on laji, joka eroaa erityisesti yhdessä asiassa monesta muusta joukkuepelistä: pelituomareita ei ole. Myös kehokontaktit puuttuvat lajista tyystin. Huomattavaa on sekin, että otteluiden päätteeksi voittanut ja hävinnyt joukkue tekevät yhteisen niin kutsutun spirit -ringin, eivätkä kahta omaansa.

Virheiden ja rikkeiden toteamiset jäävätkin pelaajien vastuulle. Siitä huolimatta peli on oikeudenmukaista ja reilua, eikä usealle joukkuelajille tyypillisiä kiukunpurkauksia ja koiruuksia nähdä.

– Tuomarittomuus tekee sen, ettei ole ketään, kenelle kiukutella, eikä voi tehdä tuomarin selän takana koiruuksia. Poikkeuksellisen vähän näkee päreiden palamisia. Pelaaja voi kyllä olla harmissaan omasta suorituksestaan ja silloin ehkä saattaa päästä ärräpäitä. Lajin luonteeseen ei kuulu vilunki, kun siitä ei oikein ole hyötyä, sanookin Aki Pirttijärvi, Tampereen UFO -seurasta, viralliselta nimeltään Unlimited Frisbee Organization.

– En ole nähnyt koskaan sellaisia tilanteita, että päre olisi jollakin palanut. Ultimaten pelaajat ovat rauhallisia ja pystyvät kyllä puhumalla selvittämään kiistatilanteet, myötäilee samaa seuraa edustava Riitta Syvälä.

Myös kehokontaktien puuttuminen on olennainen osa peliä ja se on saanut monet hakeutumaan lajin pariin. Niin myös isän ja pojan, Aki ja Jasu Vehtarin EUC:stä eli Espoo Ultimate Clubista.

– Tykkään kontaktittomasta lajista, jossa kunnioitetaan vastustajaa – ”spirit of the game”, sanoo Aki Vehtari.

Spirit of the game

Spirit of the game: ”Kenenkään pelaajan ei oleteta tahallisesti rikkovan sääntöjä. Tämän vuoksi sääntörikkeistä ei seuraa varsinaisia rangaistuksia, vaan tilanteet pyritään ratkaisemaan siten, että peli jatkuisi kuin virhettä ei olisi tapahtunut” (ultimaten sääntökirja)

Poika on varsin samoilla linjoilla. On pakko pelata reilusti, kun itse asiassa jokainen pelaaja on tuomari. Rikkeet kyllä huomataan.

– Parasta on, kun saa kisata toista vastaan täysiä omalla suorituksella. Pelissä ei ole sitä, että paljonko pystyy potkimaan kaveria pohkeille tuomarin selän takana. Kyse on siitä, kumpi joukkue on parempi pelaamaan taidollisesti, kontaktia en kaipaa. Peli on reilua. Päre voi joskus palaa, mutta keskusteluilla selvitään, kaveria ei käydä mukiloimassa, Jasu Vehtari jatkaa.

Ikä ja sukupuoli eivät ole rajoitteita

SM-viikolla pelattiin Suomen mestaruuksista beach ultimatessa. Silti ultimatea pelataan pääasiassa nurmella kesäisin ja sisähalleissa talvisin. Vantaalla pelialustana oli pehmeä hiekka ja joukkueet olivat sekajoukkueita, miehet ja naiset siis yhdessä.

– Pelaaminen miesten kanssa ei juurikaan poikkea naisten kanssa pelaamisesta. Fyysisyydessä ja nopeudessa on tietysti eroja. Miehet pystyvät heittämään kiekkoa kovempaa ja pitemmälle, Riitta Syvälä sanoo.

Ikä ei ole myöskään rajoite ultimatessa. Joukkueiden ikäjakauma oli SM-viikollakin melkoinen, mutta ei se peliä haitannut. Laaja ikäjakauma pikemminkin monipuolistaa peliä. On yhdistelmä nuoruuden intoa ja vanhempien kokemusta. Nuoremmat voivat samalla oppia vanhemmilta pelaajilta, mutta miksei myös päinvastoin. Ultimate on reippaiden ihmisten reipas laji iästä riippumatta.

– Aloitin nurmella kuusitoista vuotta sitten, poikkeuksellisen myöhällä iällä yli 30-vuotiaana kylläkin, mutta porukka oli hauskaa ja laji viehätti, muistelee Aki Vehtari, 47.

Hän aikoo jatkaa pelaamista edelleen ja tähtäimessä ovat kesällä 2020 Great Grand Masters -sarjan yli 48-vuotiaille tarkoitetut ultimaten seurajoukkueiden mestaruuskilpailut Australiassa.

Samassa EUC:n joukkueessa SM-viikollakin pelaava poika Jasu kertoo, ettei häntä ole lajin pariin pakotettu. Kaikki lähti isän ja pojan välisestä yhteisestä tekemisestä. Korkeintaan joskus on vähän patisteltu pelaajana jo ollessa.

– Ei ole pakotettu. Enemminkin lähdin isän kanssa aluksi heittelemään kiekkoa, tekemään jotakin kivaa. Aloittelin noin kaksitoista vuotta sitten. Myöhemmin harrastajana jo, jos on ollut välillä väsähtäneitä hetkiä, silloin on vähän työnnetty mukaan, poika leikkisästi isäänsä piikittelee.

Kahtakymmentä ikävuotta lähestyvä Jasu on pelannut jo nuorten ultimatemaajoukkueessa. Hän on ajatellut jatkavansa lajin parissa ainakin 10-20 vuotta, vaikka aivan suurinta urheilullista paloa hänellä ei ehkä kaikkeen oheisharjoitteluun olekaan omien sanojensa mukaan.

Joka tapauksessa myös ultimate vaatii tietyn tasoista kuntoa ja harjoittelua, kuten kaikki urheilulajit, jos aikoo tähdätä huipulle. Sitä voi harrastaa silti pelkältä kuntoilupohjaltakin tai vaikkapa ystävien etsimiseen.

– Ultimate on ehdottoman hyvä laji urheilumielessä, se vaatii kunto ja taitoa, mutta ennen kaikkea on hieno yhteisöllinen laji, jonka parissa on hienoja ihmisiä ja jonka avulla saa hyviä elinikäisiä ystäviä, sanoo Riitta Syvälä, 36.

– Olin kokeillut ultimatea jo lukioaikoinani, mutta vuonna 2002 yliopistoaikoihin huomasin, että Tampereen UFO järjestää ultimaten alkeiskurssin. Menin sinne ja vaikutuin heti. Hyvä laji. Harrastin aiemmin muun muassa lentopalloa, jota tosin pelailen vieläkin, mutta ultimate on päälajini. Vetäjänä kurssilla oli muuten tämä Aki, sanoo Syvälä osoittaen Pirttijärven suuntaan.

Pirttijärvi, 39, aloitti lajin vuonna 1995 yläasteelta, kun kaveri mukaan houkutteli.

– Etsin uutta harrastusta. Pelasin uppopalloa ja harrastin taekwondoa, mutta nykyään pääharrastukseni on ultimate. Se on helppo aloittaa, koska aloittamiskustannukset ovat hyvin pienet. Kelvollinen kiekko maksaa kympin, Pirttijärvi sanoo.

– Toki ammattilaistasolla rahaa saa kulumaan tuhansia euroja, hän lisää.

Helposti ja edullisesti mukaan

Ultimaten tapahtumapaikalla Myyrmäessä kuuluttajana, mutta myös EU:n pelaaja Jarna Kalpala toimiva tarkentaa, että kustannuksia tulee kiekon lisäksi seuran jäsenmaksuista ja pelaajalisenssistä, jos aikoo seuraan liittyä. Niiden yhteiskustannus on yleensä 100-200 euroa. Pelivarusteiksi tarvitaan sisäpelikengät ja ulkopeleihin nappulakengät.

– Ihan perinteiset jalkapallon nappulakengät käyvät. Ja kiekko kannattaa sitten olla virallinen ultimateen tarkoitettu kiekko. Huoltoasemalta ostettu parin euron halpa frisbee ei sovellu. Erona niillä lento-ominaisuuksien ja painon lisäksi on, että halpaa kiekkoa taivutettaessa se tavallisesti katkeaa tai siihen jää taittojälki. Virallinen kiekko palautuu muotoonsa suoraksi, vaikka sitä taittaisikin, Kalpala tähdentää.

Jos haluaa liittyä seuraan, Suomesta löytyy noin toistakymmentä seuraa eri paikkakunnilta. Painotus on suurimmissa kaupungeissa. Esimerkiksi EUC:n alkeiskursseja järjestetään Espoon Tapiolassa Tapion kentällä Kulttuurikeskuksen lähellä keskiviikkoisin klo 17-18:30.

– Tervetuloa vapaasti ja maksutta kokeilemaan iästä ja sukupuolesta riippumatta. Joukkueita löytyy aikuisille ja junioreille, toivottelee Kalpala.

Mitalien jako

Ultimaten SM-loppuottelussa voiton Vantaalla lauantaina 6.7. vei lukemin 13-12 tamperelainen ÄssäMix, jonka taustalla on Tampereen UFO. Toinen oli espoolainen EUC. Joukkueet olivat sekajoukkueita eli ne olivat muodostettu sekä miehistä että naisista.

Peli oli tasainen ja kumpikin joukkue oli tullut voittamaan, mutta hyvin ultimatea kuvaavaa oli, että pelin ja spirit-ringin jälkeen kukin pelaaja itse ripusti tarjotun mitalin kaulaansa ilman sen kummempia juhlaseremonioita. Ringissä joukkueiden kapteenit kiittävät vastustajaa ja lyhyesti tiivistäen nostavat pelistä esiin haluamiaan asioita.

Teksti: Aki Korhonen
Kuvat: Sakari Kuokkanen

Lauantai tarjosi urheilua jokaiseen makuun

Ennätyksiä, aurinkoa, tiukkaa keskittymistä, sadetta, onnistumisia, ukkoskuuroja, tiukkoja finaaleja, pettymyksiä, voimaa, vauhtia, tarkkuutta ja urheilun iloa – kaikkea tätä mahtui SM-viikon lauantaipäivään.

Lauantaina oli tarjolla peräti 15 lajia, joista kahdeksassa oli jaossa SM-mitalit. Myyrmäen Energia Areenan kilpailukattaus oli kuin SM-viikko pienoiskoossa. Tarjolla oli taekwondon, kahvakuulaurheilun ja biljardin SM-kisat. Biljardin pienten pöytien 10-pallossa voittoon pelasi Jani Siekkinen, joka päihitti finaalissa nuoren Casper Matikaisen.

– Asetin itselleni selkeän tavoitteen kisaan, että ykkössijoitettuna mestaruus pitää kyllä ottaa. Casper antoi kyllä tosi hyvän vastuksen. Hän on kylmäpäinen pelaaja ja lahjakas lukemaan peliä, kertoi Siekkinen, jonka tuuletus voittoisan pelin jälkeen oli vertaansa vailla.

Kuusijärvellä käytiin rantapelastuksen mestaruuskamppailut. Yksi ennakkosuosikeista oli maailmanmestari Mari Kiuru, jonka palkintokaappiin tulikin Vantaalta roimasti täydennystä. Kiuru saavutti sekä yksilö- että joukkuekisoista yhteensä peräti kaksi kulta- ja kaksi hopeamitalia.

– Rantapelastuksen SM-kilpailuissa vietettiin työntäyteisiä tunteja! Tänäkin vuonna rannalla taisteltiin tiiviissä tahdissa niin alkuerät, kuin myös suomenmestaruudetkin. Kilpailut etenivät hengenpelastusteemaan kuuluen hyvässä hengessä ja kilpailuissa nähtiin useampikin ensikertalainen loistavine suorituksineen!

Helsinki Roller Derbyn Queen B’s voitti historiansa kolmannen roller derbyn SM-kullan. Tikkurilan urheilutalossa runsaslukuisen yleisön edessä käydyn finaaliottelussa se voitti viime vuoden mestarin Oulu Roller Derbyn Shitty City Rollersin lukemin 180-149. Pronssia voitti Dirty River Roller Derbyn Föri Fighters Turusta.

Ensimmäistä kertaa mukana ollut padelin turnaus huipentui iltapäivälla pelattuihin mestaruusotteluihin. Naisten suomenmestareiksi kruunattiin Kati Ranta ja Suheil Lizana ja miesten mestaruuden veivät Max Sjövall ja Ville Tuomi.

– Aika pelikirjan mukaan meni. Pidettiin pallo kentässä ja tiedettiin että ollaan vähän varmempia ja se sitten riitti. Kyllä voittoa lähdettiin hakemaan, kertoivat mestarit pelin jälkeen.

– Ollaan tosi iloisia että padel on mukana SM-viikolla! Tämä on aivan huikea tapahtuma, hehkutti hopeamitalisti Kalle Väinölä.

Historian ensimmäinen mixed beach ultimaten SM-turnaus pelattiin lauantaina Myyrmäkeen rakennetulla hiekkakentällä. Viiden joukkueen joukosta finaaliin selviytyivät tamperelainen ÄssäMix ja EUC Espoosta. Tiukan kisan jälkeen kultamitalit pujotettiin tamperelaisten kaulaan.

– Me lähdettiin pelaamaan rennolla mielellä. Ollaan pelattu vuosia yhdessä, mutta nyt on ollut vähän taukoa. Päätettiin kuitenkin lähteä tänne, ja nyt tuntuu kauhean hyvältä. Varsinkin tämä finaaliottelu, oli reilua peliä ja ihana vastustaja. Tämä oli oikein sellainen hyvän mielen peli, kertoili tuore suomenmestari Riitta Syvälä voittoisan pelin jälkeen.

Kartingin SM-osakilpailu sekä maahockeyn, kriketin, jousiammunnan kanoottipoolon ja rantavesipallon SM-kilpailut jatkuvat vielä sunnuntaina.

Istumalentopalloa pelataan viiran päällä – pehmusteena omat kankut

Valtaosa tavallisista sukankuluttajista tietää, että on olemassa sellainen peli kuin lentopallo. Harvempi tietää, että perinteisestä lentopalloilusta on myös muunnelmia. Tunnetuin lienee joskus rantalentopalloiluksikin kutsuttu beach volley, kutsumanimeltään ”biitsi”. Vähemmän tunnettuja ovat istumalentopalloilu ja istumabeachvolley, tuttavallisemmin ”istis” ja ”istisbiitsi”.

Istumalentopalloa pelataan tavallisesti sisällä kuusijäsenisin joukkuein ja beach volleyn istumaversiota kaksijäsenisin joukkuein useimmiten ulkona. Istumalajien kenttäkoot ovat pienempiä kuin pystylentopalloilussa ja verkko tietenkin matalammalla.

Perinteinen pystylentopalloilu ja beach volley ovat olympialajeja, kun taas kuuden pelaajan istumalentopalloilu on paralympialaji.

Hiekallako pelataan?

Ensimmäinen kysymys, joka beach volleyn istumapeleistä herää, pelataanko lajia todellakin hiekalla? Siihen on kaksijakoinen vastaus.

Kansainvälisissä ja suomalaisissa istumabeachvolleyn säännöissä on pieniä eroja. Esimerkiksi suomalaisten sääntöjen mukaan pelialusta voi olla hiekka, pressu, viirakangas tai muu soveltuva materiaali, kun taas kansainvälisten sääntöjen mukaan pelataan hiekalla.

Suomen maajoukkuepelaaja, Helsingin Invalidiyhdistystä edustava Petra Pakarinen sanoo pelanneensa kerran kokeilumielessä hienolla hiekalla, mutta kokemus ei ollut kovin hyvä.

– Pelaaminen kyllä onnistui, mutta kaikki paikat olivat täynnä hiekkaa.

SM-viikolla Myyrmäessä pelattiin paperikoneista tutun viirakankaan päällä. Samaa materiaalia olivat pelaajien housujen takamukset, jolloin pelialustalla on helpompi liukua. Takapuolen nouseminen irti kentästä on virhe. Peppupehmusteita ei varsinaisesti ole, vaan pehmikkeet ovat mallia luomu eli kunkin pelaajan omat kankut.

Kuka voi pelata istumalentopalloa?

Istumalentopalloilu-urheilijat on virallisesti luokiteltu kahteen vammaluokkaan, täysvammaisiin ja minimivammaisiin. Koska laji on alkujaan tarkoitettu vammaisille, kansainvälissä otteluissa kenttäpelaajiksi ei hyväksytä vammattomia. Sen sijaan kotimaan sarjoihin heidät kelpuutetaan. Siitä on hyötynsäkin.

– Iso osa SM-viikolla olevista pelaajistakin on vammattomia. Suomessa kun on aika pienet piirit, on hyvä, että vammattomia on tullut mukaan, niin on saatu sarjoja pidettyä yllä. Ja onhan tämä monelle vammattomallekin hieno kuntoilumuoto, kertoo jämsäläinen Jokilaakson Lentopalloa edustava Janne Laukkarinen.

Hän sanoo pelanneensa alun perin tavallista pystylentopalloa, mutta siirtyneensä myöhemmin istumalentopalloiluun, jotta voi jatkaa pitkäaikaista harrastustaan.

– Polveni on leikattu kolmeen kertaan, jonka takia enää pysty pelaamaan normilentopalloa. Harrastin sitä 6-vuotiaasta alkaen ja pelasin noin 30-vuotiaaksi asti. Nyt ikäni on 44. ”Istiksen” löysin kaverien suosituksesta ja sitä pystyn pelaamaan, vaikka polvet ovatkin rikki, Laukkarinen kertoo.

Kaverien ansiota oli myös, että Petra Pakarinen aloitti istumalentopalloilun. Hänen toinen jalkansa amputoitiin 17-vuotiaana.

– Minä en ole koskaan pelannut pystylentopalloa, mutta kun tapasin toisia amputoituja, jotka kertoivat lajistaan, he houkuttelivat minut istumapeleihin mukaan.

– Treenaan useana päivänä viikossa. Kuulun maajoukkueeseen ja harjoittelen sen mukana, mutta myös omatoimisesti – kuntosalia, pyöräilyä ja sellaista. Voimaa tarvitaan paitsi iskulyönteihin, mutta myös kentällä liikkumiseen. Vamman laatu ei sinänsä vaikuta kentällä liikkumiseen tai sijoittumiseen. Jokaisella on oma tapansa liikkua, itse käytän paljon jalkaa liikkumiseen, Pakarinen kuvailee.

Jännittäviä aikoja

Kaksoissisarukset Maria Viitala ja Carita Liuhanen osallistuvat ensimmäistä kertaa parina istumabeachvolleyturnaukseen. Normaalisti he pelaavat istumalentopallon SM-sarjaa Palokan Pyryssä ja Carita lisäksi Suomen maajoukkueessa. Pystylentopalloilu alkoi heillä jo pikkutyttöinä ja myöhemmin tuli polviongelmien myötä siirtyminen istumapeleihin.

Caritalla on jännittävät ajat, sillä noin viikon päästä selviää, jatkuuko hänen maajoukkueuransa. Jokaiselle pelaajalle ollaan tekemässä uusia vammaluokituksia tiukentuneiden perusteiden mukaisesti ja on epävarmaa, riittääkö aikoinaan polvesta saatu minimivammaluokitus vai katsotaanko hänet vammattomaksi.

Marialla on myös polvirikkoa, mutta hänet katsotaan terveeksi. Pystypelaamisesta hän siirtyi istumapelaamiseen polvia säästääkseen ja suojellakseen.

– Istumalentopalloiluun ohjautuu usein pystypalloilijoita, jotka ovat jossain määrin lievästi vammautuneita, kuten polvi- tai olkapääongelmaisia, eivätkä enää sovellu siihen pelaamiseen. Tai sitten heitä, jotka ovat vammautuneet vakavammin jollakin muulla tavalla ja hakeutuvat liikunnan pariin, sisarukset sanovat.

Koko ajan löytää uutta

Jokainen haastateltava kehuu istumalentopalloilua pelitavasta riippumatta hauskaksi ja rennoksi lajiksi, jossa on mukava ja hyvä pelitunnelma, ja johon on helppo tulla kenen tahansa mukaan.

– Kannattaa hakeutua eri kaupungeissa, vaikkapa Helsingissä, kokeilemaan lajia. Aluksi voi tuntua varmasti vaikealta liikkua kentällä, mutta kyllä siihen pääsee nopeasti mukaan, mainostaa Janne Laukkarinen.

– Keskikehon lihaksille ”istis” on erittäin hyvä ja kehittävä laji, muistuttavat Maria Viitala ja Carita Liuhanen.

– Laji voi olla vaikea jo pitempäänkin pelanneille, mutta hyvää juurikin on, että aina siitä löytää uutta opittavaa, iloitsee Petra Pakarinen.

Yhteiset terveiset Lentopalloliitolle heiltä ovat, että näkyvyys on lajin parhaaksi. On hienoa saada olla mukana SM-viikolla.

Teksti: Aki Korhonen
Kuvat: Tomi Hänninen

Perjantaina tehtiin golfhistoriaa – korttelipyöräilyssä jännittävät loppuratkaisut

Perjantaina tehtiin Keimola Golfin Kirkka-radalla historiaa, kun siellä kisattiin kaikkien aikojen ensimmäinen Speedgolf Sprint -kilpailu.

Speedgolf Sprintin maailman ensi-ilta SM-viikolla oli menestys eivätkä ennustetut sateetkaan kuin hipaisseet Keimola Golfia. Molemmissa sarjoissa ennakkosuosikit pitivät pintansa finaalissa. Miesten sarjassa maailmanmestari Mikko Rantanen vei tiukan sekuntikamppailun kymmenen sekunnin erolla Jari Pitkälään. Speedgolfin normaalimatkan mestaruutta puolustava Henrik Honkalehto oli kolmas vain neljä sekuntia Pitkälälle hävinneenä.

– Tämä sprintti oli tosi mielenkiintoinen. Ehkä aloitin vähän liian kovaa, ja tulos karkasi ylöspäin. Minun tasoinen pelaaja ei saisi pelata kolme yli. Yhden yli parin vielä kärsii pelata. Tämä oli tosi hauskaa ja meni sekuntipeliksi, mutta haastajatkaan eivät ehkä pelanneet parasta peliään, ja siksi voitin, kertasi Rantanen peliään Helsingin Sanomien haastattelussa.

Kisassa kahdeksanneksi sijoittunut ex-hiihtäjä Jari Isometsä piti SM-viikon konseptista:

– On hienoa että meillä Suomessaä järjestetään tämmöinen tapahtuma kuin SM-viikko. Tässä on aikamoinen homma. Kaikille vaan tsemppiä! Mitalit on tietysti tärkeitä, mutta kyllä osallistuminenkin on tärkeää, kertoili Isometsä.

Naisten sarjassa Milla Hallanoro oli ylivoimainen tehden sekä nopeimman juoksuajan että parhaan tuloksen. Hopeaa pokkasi Iida-Lotta Juura ja pronssia Liisa Soppela.

Kortteliajon SM-kilpailut ajettiin Myyrmäen urheilupuiston ympäristössä. Kisaan oli saatu aikaiseksi hieno ja vauhdikas, lyhyt rata, joka mahdollisti ratkaisujen tekemisen ja yrittämisen jo kisan varhaisissa vaiheissa. Jännittävän naisten mestariksi ajoi viime vuoden tapaan Eeva Sarlin ennen Antonia Gröndahlia ja Minna-Maria Kangasta.

– Rata ei ollut ihan niin tekninen kuin viime vuonna. Oli erilainen kisa kuin Suomessa yleensä, kun heti alusta asti IK-32:n naiset pitivät kovaa vauhtia ja koko ajan oli tykitystä ja irtiottoyrityksiä heidän toimestaan, kertoi voittaja maalissa.

Dramaattisen miesten kisan voittoon ajoi Oskari Vainionpää, Joni Kanerva ajoi toiseksi ja Sasu Halme kolmanneksi. Kaksikko Vainionpää ja Kanerva ajoivat pitkään yhdessä ensin isommassa irtiottoryhmässä ja lopuksi kahdestaan. Mestaruus ratkottiin kaksinkamppailussa, jossa Vainionpään kiri oli tällä kertaa vahvempi.

Istumabeachvolleyssä eli ”istisbiitsissä” naisten mestaruuden veivät kaksoissiskot Kirsi ja Marja  Valkeavuori. Miehissä mestaruuden vei kilpailijapari Veli-Matti Hakasalo – Kurt Vikman.

– Kyllä tätä haettiin, oltiin jo viime vuonna loppuottelussa. Kaikki pistettiin peliin viimeiseen finaaliin, annoin kaikkeni, kertoi todella tyytyväinen Vikman kisan jälkeen.

Taitolennossa saatiin päätökseen kaksipäiväisen SM-kisat Malmilla. Padelissa, biljardissa, kriketissä ja maahockeyssä SM-pelit jatkuvat huomenna.

SM-viikon lajikirjo avartaa selostajankin urheilullista maailmankuvaa – ”Tartun melkein kaikkeen, mikä tarjolle laitetaan”

Urheilukisoja televisioitaessa yhdessä oleellisen tärkeässä osassa on selostaja – tietoa tapahtumasta välittävä toimittaja, joka parhaansa mukaan palvelee katsojia ammattitaidollaan ja luo myös lähetykseen tunnelmaa.

Isoissa urheilutapahtumissa selostajia tarvitaan useita, niin SM-viikollakin. Tapahtuman televisioi YLE ja lähetykset ovat nähtävissä YLE TV2:lta ja Areenasta sekä suorina että jälkikoosteina.

Vantaalla SM-viikolla kilpaillaan kahdessakymmenessäkolmessa urheilulajissa ja useassa eri paikassa. Yhdeksää lajia selostaa Mikko Hannula Yle Urheilusta. Yhdeksästä lajista Hannulalle ennalta tuttuja ovat taekwondo ja jousiammunta jo Sydneyn olympiakisoista vuodelta 2000, sekä kahvakuulaurheilu ja pyöräilyn kortteliajo viime vuoden SM-viikolta.

Hannula on valmistautunut tehtäväänsä huolellisesti ennalta usean päivän ajan perehtymällä lajeihin pöydän ääressä ja tapaamalla alan ihmisiä.

– SM-viikon kaltaisia lajeja ehtii käydä läpi pari toimistopäivässä työajan puitteissa, keskimäärin puoli päivää lajia kohden, mutta muutamina vapaapäivinä ennen kisoja piti vielä varmistaa joukkuelajien pelisysteemejä ja moottoriurheilun osallistujalistoja.

– Valmistautuminen on kuin lukisi tenttiin. Tietää, että koe on tulossa. Tuttuihin lajeihin tarvitsee perehtyä vähemmän, mutta uusiin lajeihin tehdään läksyjä enemmän, Hannula sanoo.

Varsinaisella kilpailupaikalla tehdään vielä viimeiset ennakkovalmistelut. Esimerkiksi minisupermotossa, jonka selostus oli haastatteluhetkellä alkamassa, Hannula kävi varikolta kysymässä syitä viime hetken poissaoloille.

– Vasta kisan kynnyksellä voi selvitellä syitä viime hetken poisjäänneille aika-ajoista tai kilpailusta.

Samalla hän varmisti joiltakin kilpailijoilta itseltään, miten he lausuvat, jotta nimien lausuminen selostuksen aikana menee oikein. Yleensä kyse on vieraskieliperäisen nimistä.

Tärkeää on myös varmistella keinoja, miten tunnistaa eri kilpailijat radalta.

– Nytkin kun katsoo ensimmäisen kerran omin silmin minisupermotoa, niin auringonpaisteessa selostamon kuvaruutua tuijottaen tai etäältä selostuskopista radalle tihrustaen, kaikki urheilijat näyttävät jokseenkin samoilta. Pitää hakea muistikuivia kunkin kilpailijan kypärän väristä tai pyörän ulkonäöstä, miten erottaa heitä muutenkin kuin pelkän numeron perusteella.

Entä jos selostajalle tulee hetki, että tietoa ei jostakin syystä olekaan riittävästi tai selostuksen aikana tulee ajatuskatko?

– Nykyselostushommassa on onneksi yleensä vieressä asiantuntija, jota kohti voi katsella, että ”otapa tuosta koppi”, jos itseltäni tiedot loppuvat tai jos vaikka paperit lentävät taivaan tuuliin.

– Toisaalta televisiossa ei välttämättä tarvitsisi puhuakaan niin paljoa, vaan voisi jättää faktan vähemmälle ja antaa katsojan nauttia kuvasta. Ehkä se kuitenkin on hieman laiskan miehen tapa. Radiossa, jonka kasvatti olen, on tärkeämpää puhua enemmän, koska siinä selostaja on ikään kuin kuulijan silmät, miettii Hannula.

Asiantuntijana selostamossa SM-viikon minisupermotossa on Jenny Ruokolainen, 17-vuotias ratamoottoripyöräilyn kilpa-ajaja, joka ajaa ainoana naisena Moto3 -luokan European Talent Cup -ratamoottoripyöräsarjaa.

– Tavallaan olen ammattilainen, mutta totta kai käyn ja hoidan koulut ohessa, Ruokolainen mainitsee.

– Samoissa kisoissa olen joskus nuorempana ajanut, minisupermotoa ja mini-GP-lähtöjä, että siltä osin laji on tuttu, mutta tämä on ensimmäinen kerta kommentaattorina. Ihan hauska olla katsomassa ja kommentoimassa kisaa.

Palataan vielä ammattiselostajiin. Nykyselostajista osa saattaa tehdä suppeaakin lajivalikoimaa ja keskittyä esimerkiksi formulaan ja ralliin, hiihtoon ja yleisurheiluun, jääkiekkoon ja jalkapalloon, mutta Hannula on halunnut tehdä työtään laajemmin.

– Itse olen tykännyt, että olen saanut olla urheilussa lähes kaikessa mukana, koska se avartaa urheilullista maailmankuvaa. Se tekee työstä mielenkiintoisen, että aina löytyy uusia ja kiinnostavia juttuja, kuten täällä SM-viikollakin. Ruotsin laivan seisovasta pöydästä en uskalla maistaa kaikkea, mutta urheilutarjonnasta tartun melkein kaikkeen, mitä tarjolle laitetaan, hän innostuneena kertoo.

Teksti ja kuvat: Aki Korhonen

Briefly in English