”I don´t like cricket oh no. I love it. (En pidä kriketistä, en todellakaan. Rakastan sitä.)” Näin lauloi aikoinaan legendaarinen reggaetähti Bob Marley. Naisten kriketin historiallisen ensimmäisen SM-turnauksen aikana lauantaina Lahdessa SM-viikolla oli helppo löytää tämä fiilis kentän reunalta sekä kentältä.
On aistittavissa isoa rakkautta omaan lajiin, maailman toiseksi suosituimmaksi urheilulajiksi. Suomessa lajin harrastajia on vielä varsin vähän, mutta he ovat sitäkin intohimoisempi joukko.
Empire Cricket Clubin riveissä naisten SM-finaaleissa suuria tunteita olivat hakemassa ja myös saavuttamassa espoolaiset Khullarin sisarukset Rhea, 16, ja Aanchal, 18.
– Isä vei meidät katsomaan ja kokeilemaan lajia. Nyt olemme pelanneet lajia vuoden. Aiemmin toki olemme pelailleen Intiassa käydessämme ystäviemme kanssa kaduilla ja puistoissa. Mutta siellä se vain kuuluu jokapäiväiseen elämään, sisarukset kertovat oman harrastamisensa alusta.
Juuret toki vievät Rehan ja Aanchalin osalta lajiin paljon syvemmällekin. Isä ja äiti muuttivat Intiasta Suomeen 2003 töihin Nokialle. Tuore aviopari muutti tänne pariksi kuukaudeksi, mutta nyt koti on löytynyt täältä jo 20 vuoden ajan. Tänä aikana siis myös tyttäret ovat syntyneet ja löytäneet kotimaakseen Suomen.
– Olin pakostakin nähnyt lajia, kun isä sitä TV:stä katseli. Minusta se oli aina tylsää, enkä innostunut. Koulu oli enemmäm minun juttu ja harrastin toki muita lajeja. Myönnän, että sytyn hieman sisartani hitaammin asioihin, pikkusisko Rhea kertoo.
Isosiskon krikettiliekki oli alkanut palaa jo aiemmin.
– Minä taas tykkäsin katsoa TV:stä krikettiä isän kanssa. Jotenkin kun kokeilimme ensimmäisen kerran lajia se oli minulle tuttua. Rakkaus syttyi välittömästi. Arvostus lajin monipuolisuuteen on suuri, Aanchal hymyilee.
Kun liekki oli syttynyt, sitä oli helppo leimauttaa suuremmaksi lajin suurmaassa Intiassa.
– Olimme viisi viikkoa siellä tapaamassa sukulaisia. Totesimme, että eihän tällaista mahdollisuutta oppia lajia voi missata ja pääsimme Punjabissa akatemiaan treenaamaan. Aamulla herätys viideltä, treenit ja toiset usein alkuillasta. Se oli ammattimaista toimintaa. Mukana oli jopa Intian maajoukkueen pelaajia ja näimme läheltä, miten hyväksi voi lajissa tulla, Aanchal ylistää.
Vertauskuvana sisarusten kokemukseen voisi suomalaisittain ottaa vaikka Takamoto Katsutan ralliopinnot tai kiinalaisten mäkihyppäjien treenaamisen Suomessa. Lajia voi hengiitää ja aistia kaikkialta.
Sisaruksille on oman krikettiuran unelmiakin tietysti jo alkanut löytyä.
– En tiedä olisiko ammattilaisuus mahdollista, mutta kyllä County Cricketin pelaaminen Englannissa voisi olla unelma. Mutta elämässä on niin paljon muutakin, Aanchal miettii.
– En kyllä ole ajatellut tätä paljoakaan. Intiassa esimerkiksi osavaltion tasolla (State level) pelaaminen…no, nähdään tulevaisuudessa, puolestaan pikkusisko toteaa.
– Ja totta kai Suomen maajoukkueeseen pääseminen ja pelaaminen olisi ihanaa. Se olisi hieno askele eteenpäin, siskokset yhdessä funtsivat ääneen.
Entä sitten se lajin viehättävyys?
– Tämä on niin monipuolista ja antaa paljon vapauksiakin. Joukkueessa oleminen on myös iso asia, joukkuekavereiden tuki on tärkeää. Täällä ei ole kielimuuri millainenkaan este ja tässä oppii voittamaan sekä häviämään. Ne on tärkeitä tunteita molemmat, kaksikko listaa.
Tyttöjen pelatessa Suomen mestaruudesta seuraavat äiti Saji ja isä Gaurav tarkkaavaisina kentän laidalla. Isän ylpeys tyttärien lajivalinnasta on ilmeisen suuri.
– Tärkeintä on ehdottomasti, että tytöt urheilevat ja ovat siitä onnellisia. Myös joukkueessa mukana oleminen on hienoa. Totta kai kriketti on hieno harrastus ”herrasmieslajina” jossa lajin henki on tärkeä. Ilman muuta olen ylpeä tyttäristäni niin monella tapaa, yhtenä niistä se että he pelaavat rakastamaani lajia, Gaurav Khullar hymyilee.
Teksti: Toni Flink
Kuvat: Sakari Kuokkanen