Ajankohtaista

SM-viikko luo erityisen tunnelman myös urheilijoille – ”Eniten odotan hyvää mieltä, rentoa pelaamista ja uusia tuttavuuksia”

SM-viikolla urheilijalle tärkeintä tietenkin on oma kisasuoritus ja mahdollisimman hyvä menestys mestaruustaistossa, mutta oman värinsä ja tunnelmansa kisoihin tuo muiden lajien ja kilpailijoiden läsnäolo.

SM-viikko kokoaa yhteen useat eri urheilulajit. Neljän päivän aikana tuhat urheilijaa mittelee Vantaalla lajiensa SM-mitaleista. Nyt kolmatta kertaa järjestettävän tapahtuman konsepti on enduron kaksinkertaisen maailmanmestarin Eero Remeksen mieleen.

– Uskoisin, että SM-viikko on hieno tapahtuma, monia eri lajeja on esillä ja yleisön on helppoa tulla seuraamaa eri kisoja.

Remes osallistuu SM-viikon avauspäivänä Vantaan Vauhtikeskuksessa ajettavaan SuperEnduron SM-kisaan. Miehen osallistumisen mahdollistaa enduron MM-sarjassa alkava kuukauden mittainen kesätauko.

Remeksen kanssa samaa mieltä on myös Rion olympialaisissa Suomea edustanut jousiampuja Taru Kuoppa.

– Urheilijana pidän siitä, että ihmiset pääsevät helposti seuraamaan kisoja ja tunnelma on hieman erilainen normaalikisoihin verrattuna.

Vantaalla järjestettävällä SM-viikolla nähdään neljän päivän aikana peräti 17 eri lajin SM-kilpailut. SM-viikon johtavana ajatuksena on saada vähemmän tunnetuille lajeille enemmän näkyvyyttä ja sitä kautta uusia harrastajia. Kanoottipoolo on mukana SM-viikolla nyt ensimmäistä kertaa.

– Tietenkin odotan SM-viikon myötä myös lisää näkyvyyttä kanoottipoololle. Näin hienosta lajista harva vielä tietää ja lisää harrastajia olisi kiva saada lajin pariin, toteaa lohjalaista Melan Vääntäjät -seuraa edustava Anna-Riina Mustonen.

SM-viikko järjestetään yhdessä lajiliittojen, Vantaan kaupungin ja Ylen kanssa. Yle kanavissa nähdäänkin lähes 15 tuntia SM-viikon tunnelmia ja kiihkeitä kamppailuita. Pienille ja vähemmän tunnetuille lajeille tv-näkyvyys on erittäin tärkeää.

– Näkyvyys tällaiselle marginaalilajille on erittäin tärkeää. Ihmiset oppivat tuntemaan hieman lajin perusteita ja näkevät millä tasolla Suomessa vedetään. Se toivottavasti innostaa myös uutta porukkaa kokeilemaan lajia ja sitä myötä saataisiin harrastajamääriä nousuun, sanoo Antti Rissanen, joka on yksi tunnetuimmista BMX big air -pyöräilijöistämme maailmalla.

Mikäli oma kilpailuaikataulu antaa siihen myöten, on urheilijoilla intoa ja kiinnostusta seurata myös muita SM-viikon urheilulajeja.

– Olen kiinnostunut rantahengenpelastuksesta ja kriketistä, koska en tiedä lajeista juuri yhtään mitään. Kaikki uusi aina kiinnostaa, kertoo kahvakuulan puolimaratonin maailmanmestari Johanna Selenius.

– Jousiammunnan kisat vaikutti olevan lähettyvillä. Lukion liikuntatunnilla on tullut itsekin kokeiltua jousiammuntaa, mikä sekin houkuttaa katsomaan kokeneempaa jousen käyttöä, kertoo puolestaan bridgen EM-hopeamitalisti Maria Mylläri.

Kaikesta voi huomata, että SM-viikko luo erityisen tunnelman niin kilpailijoille kuin katsojillekin.

– Eniten odotan hyvää mieltä, rentoa pelaamista ja uusia tuttavuuksia. Se olisi tietysti plussaa, jos vesi olisi superlämmintä, naurahtaa naisten SM-sarjassa Porin Senttereitä edustava rantavesipalloilija Elviira Tanninen.