Ajankohtaista

SM-viikon kilpailupaikat vahvistettu – näissä paikoissa kisataan elokuussa

SM-viikko näkyy ja kuuluu ympäri Lahtea.

SM-viikko kokoaa 24 urheilulajin huiput elokuun alussa Lahteen kilpailemaan SM-mitaleista. Lahti tarjoaa lajeille upeat kilpailupuitteet, ja tapahtumia järjestetään neljän päivän aikana niin maalla kuin vedessä ympäri kaupunkia.

– Lahdessa on erinomaiset suorituspaikat SM-viikon lajeille jo valmiina, ja kaupungissa tehdään hienoa työtä tapahtumamme eteen. SM-viikko on todellakin sekä paikallisten toimijoiden että lajiliittojen ja tapahtumaorganisaation yhteinen ponnistus, iloitsee SM-viikon päätuottaja Päivi Harri.

SM-viikon perusajatus on esitellä suomalaisen urheilun monimuotoisuutta ja tuoda myös vähemmän tunnettuja lajeja suuren yleisön tietoisuuteen.

– Yksi SM-viikon keino saada lajeja tunnetummiksi on tuoda kilpailuja pois perinteisistä urheilupaikoista myös sinne, missä ihmiset muutekin liikkuvat. Niinpä yksi elokuisen SM-viikon keskuspaikoista onkin Lahden upea satama, jota kutsutaan myös lahtelaisten kesäiseksi olohuoneeksi, kertoo Harri.

– Satamassa ja monessa muussakin kilpailupaikassa on tarjolla useita SM-kisoja, joten yleisön on helppo tutustua uusiin lajeihin kerralla. Lisäksi kaikkiin kilpailutapahtumiin on vapaa pääsy, kertoo Harri.

Alla listaus Lahden SM-viikon suorituspaikoista. Kilpailuaikataulu julkaistaan myöhemmin.

Urheilu- ja messukeskus
sisälajit: judo, kahvakuula, vahvin SM
ulkolajit: jousiammunta, pyöräsuunnistus, salibandy

Lahden satama
avovesiuinti, rantavesipallo, maratonmelonta (short track), X-trial, kahvakuula, otevoima, petankki

Kisapuisto
mölkky, ultimate, beach taekwondo

Jalkarannan kenttä
kriketti

Launeen keskuspuisto
rullaluistelu

Joutjärvi
maratonmelonta (pitkä matka), coastal-soutu, puuvenesoudun sprintti

Paavolan kampus
tankotanssi

Paavolan kenttä
lacrosse, lippupallo

Mukkula
frisbeegolf

Lahden Golf
speedgolf

Lisätietoja Lahden SM-viikon kilpailupaikoista löytyy täältä.

Sokos Hotels SM-viikon majoituskumppaniksi

SM-viikko ja Sokos Hotels ovat sopineet monivuotisesta yhteistyöstä, jonka myötä myötä S-ryhmän hotelli on tapahtuman virallinen kisahotelli niin Lahdessa kuin Jyväskylässäkin.

– SM-viikko on tärkeä näytönpaikka sekä urheilijoille että järjestävälle kaupungille. Haluamme olla tarjoamassa laadukkaita lepohetkiä urheilijoille suoritusten välissä sekä puitteita ikimuistoisille lajirajojen yli meneville kohtaamisille. Yhteistyö SM-viikon kanssa on luontevaa ja on ilo olla omalta osaltamme mahdollistamassa tapahtuman jatkuvuutta, toteaa S-ryhmän hotellien asiakkuuspäällikkö Daniel Sharsan.

SM-viikolla on pitkä ja hyvä yhteistyö S-ryhmän hotellien kanssa jo aiemmista tapahtumista Joensuussa ja Salossa. Niinpä tapahtuman päätuottaja Päivi Harri on syystäkin iloinen nyt solmitusta yhteistyöstä:

– SM-viikko tuo kilpailijat ja katsojat monelle eri suorituspaikalle ympäri kisakaupunkia. Onkin tärkeää, että kisahotelli on kaupungin ytimessä ja helposti saavutettavissa. Tämä, hyvän palvelun lisäksi on S-hotellien ehdoton valtti. Olemme erittäin tyytyväisiä kumppanuudesta!   

Vuoden 2023 SM-viikko järjestetään Lahdessa 3.-6. elokuuta, ja tapahtuman kisahotellina toimii Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone. Varausohjeet ja lisätiedot löydät täältä.

Jyväskylän SM-viikon ajankohta on julkaistu – mitaleista kisataan maaliskuussa 2024

SM-viikko järjestetään Jyväskylässä 7.–10. maaliskuuta 2024.

SM-viikon järjestäjätahot ovat julkaisseet Jyväskylässä järjestettävän SM-viikon tapahtumapäivät. Järjestyksessään kahdeksas SM-viikko, ja kolmas talvitapahtuma, järjestetään Jyväskylässä 7.–10. maaliskuuta 2024.

– On ilo tuoda SM-viikko kevään kynnyksellä nauttimaan Jyväskylän mainioista olosuhteista. Maaliskuun alku on hyvä ajankohta myös lajien näkökulmasta. Talven 2024 SM-viikosta on tullut yhteydenottoja ja kyselyjä useilta lajeilta, joten kiinnostus Jyväskylän talvikisoja kohtaan on jo tässä vaiheessa suurta, kertoo SM-viikon vastaava tuottaja Päivi Harri.

Jyväskylä tarjoaa erinomaiset ja monipuoliset puitteet talviselle SM-viikolle. Liikunta ja sen edistäminen koetaan Jyväskylässä koko kaupungin asiaksi, ja liikuntapääkaupunki on yksi Jyväskylän kaupunkistrategian kärjistä. 

– SM-viikon isännöinti on Jyväskylälle merkityksellinen ja tärkeä asia. Liikuntapääkaupungin hyvissä puitteissa ja hyvällä yhteistyöllä ison tapahtuman järjestäminen on varmasti joustavaa ja palkitsevaa. Uskon vahvasti, että SM-viikko kiinnittää urheiluväen huomion valtakunnallisesti ja yleisö löytää paikalle sankoin joukoin, sanoo liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal Jyväskylän kaupungilta.

SM-viikko on tähän mennessä esitellyt suomalaisille lähes 80 eri urheilulajia.
Lajihaku talven 2024 SM-viikolle avataan maaliskuussa 2023.

Lisätiedot:
SM-viikko: vastaava tuottaja Päivi Harri, 045 264 2263, paivi.harri@kokotapahtuma.fi
Jyväskylän kaupunki: liikuntajohtaja Anna-Leena Sahindal, 050 324 9314, anna-leena.sahindal@jyvaskyla.fi